Koufonisia jalan

Astuin ulos lautasta ja sain heti keuhkoihini annoksen dieselin katkuista merivettä. Pano Koufonisin laiturilla tuuli ei todellakaan hienostele. Kyseessä on pieni kalkkikivikasa Kykladeilla, jota kaikki yrittävät markkinoida kiiltokuvamaisena postikorttina, mutta todellisuus on paljon parempi. Se on paikka, jossa hiuksesi pysyvät takussa navakan viiman takia, sääresi peittyvät hienoon valkoiseen pölyyn ja vietät iltapäiväsi pohtien, onko kolmas karahvi kylmää talon viiniä liikaa. Ei ole. Tämä saari ei ole resortti-ihmisille; se on niille, jotka haluavat kuoria kaupungin pölyt iholtaan Egeanmeressä eivätkä pelkää hiukan hiekkaa kynsien alla.

Pieni kivi hitaaseen matkantekoon

Koufonisia on käytännössä kaksi saarta: Pano (Ylempi) ja Kato (Alempi). Suurin osa elämästä keskittyy Panolle, joka on niin pieni, että sen kävelee päästä päähän noin neljässäkymmenessä minuutissa, jos pitää reipasta vauhtia. Tunnelma on riisuttu ja mutkaton. Täältä on turha etsiä kalliita ostoskeskuksia tai merkkiliikkeiden rivejä. Sen sijaan tarjolla on valkoiseksi kalkitun kylän kujia, auringon haalistamia kalastusverkkoja ja ihmisiä, jotka vaeltavat ympäriinsä suolan jäykistämissä uimashortseissa.

Saari sopii täydellisesti sooloreissaajalle, joka tykkää liikkua hitaasti. Se on vaeltajalle, joka valitsee mieluummin rannikkoa pitkin kulkevan vuohipolun kuin asfalttitien, ja uimarille, joka haluaa hypätä kalliolta veteen, joka on niin kirkasta, että se näyttää lasilta. Jos etsit marmorilattioita, pikkutakkia kantavaa ovimiestä tai kovaäänistä klubimeininkiä, tee itsellesi palvelus ja pysy laivassa, kunnes se saavuttaa Ioksen tai Mykonoksen. Kuolisit täällä tylsyyteen, ja paikalliset arvostavat rauhaa joka tapauksessa.

Tuulen ja auringon rytmi

Ajoitus on kaikki kaikessa Pienillä Kykladeilla. Jos ilmestyt paikalle elokuussa, joudut taistelemaan jokaisesta hiekanjyvästä puolen Ateenan ja Italian kanssa. Saari tuntuu ahtaalta, tavernanpitäjät stressaantuvat ja perushuoneiden hinnat karkaavat käsistä.

Paras aika on kesäkuu tai syyskuu. Kesäkuussa päivät ovat pitkiä, vesi alkaa vihdoin lämmetä talven jäljiltä, eivätkä kukkulat ole vielä palaneet täysin ruskeiksi. Syyskuu on vielä parempi; meri on tarpeeksi lämmin tuntikausien kellumiseen ja sesongin pahin hulina on haihtunut. Varo kuitenkin Meltemi-tuulia heinä-elokuussa. Nämä pohjoistuulet voivat muuttaa tyynen rannan hiekkapuhalluskoneeksi. Kun Meltemi puhaltaa, kannattaa pysytellä etelänpuoleisissa poukamissa tai varautua syömään melkoisesti pölyä.

Rantareitti Porille

Parasta tekemistä Koufonisialla on myös halvinta: etelärannikon käveleminen. Aloita satamasta ja pidä meri oikealla puolellasi. Ohitat pienten poukamien ketjun, kuten Finikasin ja Fanosin. Ne ovat ihan mukavia, mutta jatka matkaa. Todellinen taika alkaa, kun polku muuttuu rosoisemmaksi.

Lopulta saavut Italidaan, hiekkarannalle, jossa vaatteet ovat täysin vapaaehtoisia ja vesi on niin turkoosia, että se näyttää epäaidolta. Hieman edempänä on Paholaisen silmä, luonnon muovaama kalliokuvio, jossa meri syöksyy vedenalaisen tunnelin läpi. Se on loistava paikka istua ja katsella veden voimaa, kunhan aallokko ei ole liian korkea. Reitti päättyy Porille, valtavalle hevosenkengän muotoiselle lahdelle, jossa on syvää vettä ja muutama rento kahvila. Paluumatka pimeässä on pitkä, joten ota otsalamppu mukaan tai ajoita paluu auringonlaskuun.

Perille ilman turhaa draamaa

Koufonisialla ei ole lentokenttää, mikä on saaren pelastus. Useimmat lentävät Ateenaan ja ottavat lautan Pireuksesta. Nopeat alukset vievät perille noin viidessä tunnissa, mutta ne ovat kalliita ja tuntuvat kelluvilta peltitölkeiltä. Jos sinulla on aikaa, ota Blue Star. Se on hitaampi, halvempi ja voit oikeasti seistä kannella katsomassa ohi lipuvia saaria.

Toinen varma vaihtoehto on lentää Naxokselle ja hypätä Express Skopelitis -alukseen. Tämä legendaarinen pieni lautta on Pienten Kykladien elämänlanka. Se on vanha, haisee grillatulle souvlakille ja moottoriöljylle, ja se keinuu rajusti kovassa merenkäynnissä, mutta se on aidoin tapa saapua perille. Älä vain odota tasaista kyytiä, jos tuuli nousee.

Unohda vuokra-auto

Et tarvitse täällä autoa. Itse asiassa sellaisen omistaminen on valtava riesa. Tiet ovat kapeita, pysäköinti on painajainen eikä täällä ole paikkaa, jonne ei pääsisi jalan. Jos olet laiskalla päällä tai mukanasi on raskas kantamus, sataman läheltä voi vuokrata polkupyöriä. Ne ovat käteviä Porille hurauttamiseen, mutta rannikkopolku on usein liian kivikkoinen renkaiden alle.

Saarella kulkee myös pieni vihreä bussi, joka suhaa kylän ja Porin väliä, sekä vesitaksi, joka lähtee satamasta tunnin välein. Vesitaksi on mainio tapa nähdä rannikko eri näkökulmasta, varsinkin jos haluat suunnata päiväksi Kato Koufonisialle.

Reppu nurkkaan ja majoittumaan

Chora on saaren ainoa varsinainen kylä, ja siellä kannattaa asua. Kaikki levittäytyy satamasta käsin. Budjettimatkaajalle on tarjolla runsaasti huoneita (etsi “Rooms to Let” -kylttejä), jotka tarjoavat käytännössä vain sängyn, tuulettimen ja parvekkeen. Se on kaikki mitä tarvitset. Jos haluat välttää illan melua, etsi paikka kylän laidalta Finikasiin päin. Sieltä näet tähdet paremmin ja kuulet vähemmän myöhäisillan tavernalaumojen puheensorinaa.

Rakia ja grillattua mustekalaa

Syöminen on täällä yksinkertaista. Älä etsi fuusiokeittiöitä tai molekyyligastronomiaa. Mene tavernoihin, joissa pöydät on peitetty paperiliinoilla ja viini tulee litran karahveissa. Merenelävät ovat tietysti pääosassa. Grillattu mustekala, paistetut kalamarit ja tuoreet salaatit ovat peruskauraa.

Hinnat ovat kohtuullisia verrattuna suurempiin saariin, mutta ne ovat olleet nousussa. Kunnon ateria viineineen maksaa yleensä noin kahdesta kolmeen kymppiä. Vesijohtovesi on teknisesti juomakelpoista, mutta maistuu vahvasti mineraaleilta ja suolalta; useimmat pitäytyvät pullovedessä tai julkisissa hanoissa, jos käytössä on hyvä suodatin. Iltaisin kylän keskusta herää eloon. Kyse ei ole klubimeiningistä, vaan ihmiset istuvat baarien edustalla raki-lasin tai kylmän oluen kanssa katsellen maailman menoa.

Selviytymisopas

Käteinen oli ennen ainoa tapa selviytyä, mutta nykyään useimmat tavernat ja kaupat ottavat vastaan kortteja. Saaren ainoalla pankkiautomaatilla on kuitenkin tapana tyhjentyä rahasta tai mennä epäkuntoon pitkien viikonloppujen aikana, joten pidä aina viisikymppiä pahan päivän varalle repun pohjalla.

Puhelimen kuuluvuus on yllättävän hyvä koko saarella, vaikka se saattaakin pätkiä syvimmissä poukamissa. Kylässä on pieni lääkäriasema pieniä vaivoja varten, mutta vakavammissa tapauksissa edessä on venematka Naxokselle. Kaupat sulkevat yleensä ovensa iltapäivän kuumimpina tunteina (klo 14–18), joten hanki tarvikkeet ajoissa.

Karkuun some-turisteja

Choran pääranta on ihan ok nopealle pulahdukselle, mutta se täyttyy heti, kun lautta purkaa lastinsa. Jos haluat todellista eristyneisyyttä, ota vesitaksi Kato Koufonisialle. Se on asumaton, lukuun ottamatta muutamia kausileiriytymispaikkoja ja yhtä legendaarista tavernaa nimeltä Venetsanos.

Kun astut maihin Katon laiturilla, ala kävellä. Täällä ei ole asfalttiteitä eikä kauppoja. Seuraa polkuja Neron rannalle. Se on pitkä ja villi rannikkopätkä, jossa voit viettää koko päivän näkemättä kuin kourallisen ihmisiä. Muista vain ottaa mukaan riittävästi vettä ja aurinkorasvaa; täällä ei ole lainkaan varjoa, ja valkoinen kallio paahtaa sinut kypsäksi nopeammin kuin uskotkaan. Se on karua, hiljaista ja juuri se syy, miksi kaltaiseni ihmiset palaavat tähän Egeanmeren kolkkaan kerta toisensa jälkeen.